Välittäjäkortti
Tuula

Tuula tässä hei!

Olen palvellut asunnon myyjiä ja ostajia jo kolmella vuosikymmenellä. Koulutukseltani olen agrologi AMK ja kiinteistönvälitysalalle Huoneistokeskuksen palvelukseen siirryin AtriaNaudan asiakkuuspäällikön työstä vuonna 2009. Myyntiedustajan työ jatkui 2010 suoritetun LKV -kokeen jälkeen kiinteistönvälittäjänä – vuonna 2014 myös HK:n myyntijohtajana – vieraan palveluksessa alkuvuoteen 2022.  Sitten kauan itänyt haave yrittäjyydestä lähti kasvuun ja konkretisoitui Joensuun Kotimaisemaksi yhdessä asuntokaupan rautaisten ammattilaisten, Jannen ja Joonaksen kanssa.

Minua on kiitelty asiantuntemukseni lisäksi niin uutteruudesta kuin sitkeydestäkin, jotka ovat näkyneet yrittäjähenkisenä tekemisenä myös vieraan palveluksessa ollessani. Huolellinen taustatyö on onnistuneiden asunto- ja kiinteistökauppojen perusta. Kiinteistönvälittäjän työssä tärkeintä ei ole pelkkä myyminen, vaan asiakkaan tilanteen huomioiminen ja parhaan ratkaisun löytäminen jokaiseen elämäntilanteeseen. Tätä kokonaisvaltaista asiantuntijapalvelua tarjoan niin tutuille kuin uusille asiakkailleni entistä kovemmalla innolla ja aktiivisella yhteydenpidolla.

Aika ajoin kiivastahtiseen työhön saan virtaa perheestäni, koiristamme, monen sortin kuntoilusta ja lukemisesta. Perheemme koti on Hammaslahdessa, kesäinen kotimaisemamme on Tikkalassa, lapsuudesta tutun lammen rannalla. Omakotitalon ja kesämökin pihatyöt sekä luonnossa liikkuminen antavat tilaa uusille oivalluksille ehkä juuri sinun kotisi markkinointiin.

Osta tai myy – aina on hyvä syy ottaa yhteyttä!

Yhteydenottoasi odottaen,
Tuula Sahlman

0400 173 864

tuula@joensuunkotimaisema.fi

Kodin itsemyyntipalvelu

Kotisi myynti itse tarvitsee ammattilaisen kosketuksen?

Annamme sinulle LKV välittäjän laatiman muistilistan asiakirjoista ja asioista, jotka tulee ottaa huomioon laadittaessa myynti-ilmoitusta.

Palveluun sisältyy arviolausunto, valokuvaus, ilmakuvaus ja kauppakirjan laadinta. Saat myös tarvittavat asiakirjat tarjousneuvottelun hoitamiseksi.

Varaa maksuton tapaaminen
tällä lomakkeella: