Välittäjäkortti
Janne
Janne tässä hei!
Olen tehnyt myyntityötä vuodesta 2006 lähtien ja kiinteistövälitysalalla työskennellyt vuodesta 2014 alkaen. Laillistetun kiinteistönvälittäjän eli LKV kokeen suoritin vuoden 2014 loppupuolella. Osaamistani olen pitänyt yllä jatkuvalla kouluttautumisella, ylemmän kiinteistönvälittäjän (YKV) koulutuksen ja tutkinnon suoritin 2019 ja toukokuussa 2022 Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) myönsi minulle Laatuauktorisoitu kiinteistönvälittäjä -sertifikaatin. Kiinteistövälitysalan yrittäjäksi lähdin Tuulan ja Joonaksen kanssa 2022, kun perustimme yhdessä Joensuun Kotimaisema nimisen yrityksen. Kiinteistönvälittäjän työn ohella toimin yrityksen vastaavana hoitajana.
Pitkän työ- ja elämänkokemuksen lisäksi kiinteistönvälittäjänä vahvuuksiani on se, että olen saanut myös rakennusalan koulutuksen ja työskennellyt rakennuksilla, joten talot ja niiden tekniikka on tuttua jo sitäkin kautta.
Syntyperäisenä joensuulaisena tunnen kotimaisemani ja tällä hetkellä asun perheeni kanssa maaseudulla Hammaslahdessa. Vapaa-aikaani vietän usein perheen kanssa yhdessä. Harrastuksia on monenlaisia kuten elokuvat, kuntosali, hiihto, laskettelu sekä lenkkeily koirien kanssa. Lähellä sydäntä on myös kaikenlainen rakentaminen ja remontoiminen. Kesäisin vapaa-ajan täyttää kodin pihatyöt ja askareet sekä mökkeily.
Olet sitten myymässä tai ostamassa asuntoa, niin välittäjänä olen ahkera ja luotettava, joten voit luottaa elämäsi tärkeimmän kaupan osaaviin käsiin. Ota yhteyttä asunto- ja kiinteistökauppaan liittyvissä asioissa, koskevat ne sitten välitystä, arviota tai asiakirjojen laatimista.
Yhteydenottoasi odottaen,
Janne Hiltunen
0400 173 893
Kodin itsemyyntipalvelu
Kotisi myynti itse tarvitsee ammattilaisen kosketuksen?
Annamme sinulle LKV välittäjän laatiman muistilistan asiakirjoista ja asioista, jotka tulee ottaa huomioon laadittaessa myynti-ilmoitusta.
Palveluun sisältyy arviolausunto, valokuvaus, ilmakuvaus ja kauppakirjan laadinta. Saat myös tarvittavat asiakirjat tarjousneuvottelun hoitamiseksi.