Välittäjäkortti
Joonas

Joonas tässä hei!

Olen kiinteistönvälitysalan ja markkinoinnin ammattilainen, jolla on myynti- ja asiakaspalvelutyöstä yli 10-vuoden kokemus. Kiinteistönvälitysalalla olen toiminut vuodesta 2017 alkaen. Valmistuin markkinoinnin Tradenomiksi Karelia-ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2018. Kiinteistöedustajan tutkinnon (KED) ja laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV) kokeen olen suorittanut vuonna 2017. Kaupanvahvistajan oikeudet sain vuonna 2018. Lisäksi minulla on Trafin myöntämä pätevyys kuvausdronen lennätykseen asutuilla alueilla. Tällä hetkellä opiskelen työn ohella ammattivalokuvaajaksi Riveriassa.

Yrittäjätarinani alkoi helmikuussa 2022, kun Joensuun Kotimaisema Oy LKV perustettiin yhdessä Jannen ja Tuulan kanssa. Toimin markkinointipäällikkönä ja vastaan myytävien kotien valokuvauksesta, markkinointimateriaalista ja yrityksen viestinnästä sekä tietotekniikasta.

Kiinteistönvälittäjänä vahvuuksiani ovat markkinointi- ja myyntitaidot, aina asiakkaan tarpeisiin räätälöidysti. Olen myös ammattitaitoinen valokuvaaja maalla, ilmassa ja 3D-ympäristössä.

Vapaa-aikani käytän suurimmaksi osaksi musiikki- ja liikuntaharrastusten parissa. Erämieheksikin voisin itseäni kutsua. Perinteinen kalastus- ja metsästysharrastus on minulle tärkeää arjen vastapainoa.

Kun maiseman vaihto on ajankohtaista, niin sovitaan maksuton tapaaminen!

Yhteydenottoasi odottaen,
Joonas Mäki-Kokkila

040 220 6469

joonas@joensuunkotimaisema.fi

Mitä mieltä asiakkaat on miusta?

”Ei tule parannusehdotuksia mieleen, sillä teidän asuntovälittäjä toimi erittäin hyvin, ammattitaitoisesti ja kaupat syntyivät sovitussa ajassa.”

”Ystävällinen ja välitön ilmapiiri.”

”Sujuvaa yhteistyötä!”

”Kauppakirja oli mielestäni laadittu hienosti, ajatellen vanhaa rakennusta ja kuvat jotka myyjä otti oli tosi hienot. Tuttavat ihmetteli, hienosti otettuja kuvia.”

”Kaikinpuolin miellyttävä myyjä.”

”Kiinteistön myynnissä käytetyt dronella otetut kuvat positiivinen yllätys, paransivat todennäköisesti myyntiä.”

”Nopea toiminta, totuudenmukainen markkinointi, ystävällinen henkilöstö sekä suhteellisen edulliset ehdot.”

”Asiantuntevaa ja auttavaista palvelua. Neuvoja ja vinkkejä annetaan asiassa kuin asiassa.”

”Ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua!”

”Turvallinen taho.”

”Oli hyvä palvelu. Asiantunteva, asiallinen, kokenut välittäjä. Hän oli ottanut loistavat kuvat.”

”Olin erittäin tyytyväinen välittäjän toimintaan. Asiallinen ja ammattitaitoinen nuori mies.”

”Joonas hoiti asunnon kaupat ammattimaisesti ja luontevasti. Helppoa ja luotettavaa toimintaa. Kiitos!”

”Välittäjä Joonas Mäki-Kokkila paneutui hyvin tarpeeseemme myydä talo. Hänen rauhallinen ja asiantunteva tapansa hoitaa asiaa teki vaikutuksen. Talon esittely verkossa videoineen oli todella hyvä. Joonas otti myös huomioon meidän toiveemme esittelyyn laitettavista tiedoista.”

”Tämä oli elämäni ensimmäinen asuntokauppa, jonka tein. Oli asiallinen ja rauhallinen myyntimies. Suosittelen häntä.”

”Palvelu oli asiallista ja ystävällistä. Saimme vastaukset kaikkiin kysymyksiimme. Kaupanteko sujui ongelmitta ja olimme tyytyväisiä palveluun.”

”Ensiasunnon ostajana sain hyvin apua ja neuvoja miten asuntokaupoissa yleensä toimitaan ja koin teidät luotettavaksi. Teidät myös tavoitti hyvin puhelimitse/sähköpostitse mikä on tärkeää.”

”Välittäjän kanssa asiointi oli mutkatonta ja mukavaa.”

”Erittäin hyvin ammattitaitoisella ja asiakaslähtöisellä asenteella.”

”Asiantunteva, ystävällinen ja kohtelias, palvelualtis, ratkaisukeskeinen ja luotettava niin myyjän kuin ostajankin suuntaan.”

”Helppo myynti kokonaisuudessaan. Ei tarvinnut itse stressata ja homma toimi kaikin puolin mallikkaasti.”

”Nopea ja asiantunteva palvelu, joustavasti sujui kaikin puolin. Kaupantekoon päästiin pikaisesti.”

Kodin itsemyyntipalvelu

Kotisi myynti itse tarvitsee ammattilaisen kosketuksen?

Annamme sinulle LKV välittäjän laatiman muistilistan asiakirjoista ja asioista, jotka tulee ottaa huomioon laadittaessa myynti-ilmoitusta.

Palveluun sisältyy arviolausunto, valokuvaus, ilmakuvaus ja kauppakirjan laadinta. Saat myös tarvittavat asiakirjat tarjousneuvottelun hoitamiseksi.

Varaa maksuton tapaaminen
tällä lomakkeella: