Välittäjäkortti
Tiina-Liisa

Tiina-Liisa tässä hei!

Tiina-Liisa tässä hei!

Olen 18 vuotta alalla työskennellyt välittäjäkonkari. Ennen kiinteistönvälitysalaa olen työskennellyt pankissa sekä toiminut yhteensä 13 vuotta K-kauppiaana Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä. Vuonna 2004 aloitin Järvenpään Huoneistokeskuksessa. Nopeasti huomasin, että olin löytänyt mielenkiintoisen ja haastavan ammatin, jossa voin hyödyntää myös yrittäjävuosilta kertynyttä kokemustani. Olen aina pitänyt työn ohessa opiskelemisesta ja olenkin suorittanut näin esimerkiksi LKV-kokeen v. 2007 sekä YKV-koulutuksen ja tutkinnon v. 2019.

Joensuuhun muutimme vuonna 2011. Siitä lähtien olen saanut palvella asiakkaitani asunto- ja kiinteistökaupan asioissa Joensuun seudulla, joten paikallistuntemusta on ehtinyt karttua mukavasti. Oma kotimaisemani on vireässä ja vihreässä Kontiolahdessa.

Asuntoasioissa pyrin aina löytämään kullekin asiakkaalle parhaan ja turvallisimman ratkaisun vuosien mittaan syventyneen ammattitaitoni ja ahkeruuteni avulla ja asiakkaiden toiveita tarkasti kuunnellen – onhan asunnon hankinnassa usein kyse ison omaisuuserän lisäksi omasta kodista.

Vapaa-ajallani minut löytää usein puuhaamassa puolivillissä puutarhassamme tai samoilemassa lähimetsissä, syksyisin marjastamassa ja sienestämässä. Eniten virtaa saan kuitenkin rakkaista lapsenlapsistani, joiden elämässä ja harrastuksissa saan olla mukana.

Innostuin, kun sain mahdollisuuden liittyä Joensuun Kotimaiseman iloiseen tiimiin, ovathan Tuula, Janne ja Joonas minulle entuudestaan tuttuja ja arvostamiani alan ammattilaisia. Ihastuin myös heidän lanseeraamaansa uudenlaiseen konseptiin, jossa niin ostajat kuin myyjätkin saavat vaivatonta ja henkilökohtaista palvelua.

Vanhat ja uudet tutut ottakaapa yhteyttä asuntoasioissanne, niin etsitään yhdessä paras ratkaisu!

Tiina-Liisa Niemi

Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV

0400 151 937

tiina-liisa@joensuunkotimaisema.fi

Ilmakuva Joensuun joenvarresta

Kodin itsemyyntipalvelu

Kotisi myynti itse tarvitsee ammattilaisen kosketuksen?

Annamme sinulle LKV välittäjän laatiman muistilistan asiakirjoista ja asioista, jotka tulee ottaa huomioon laadittaessa myynti-ilmoitusta.

Palveluun sisältyy arviolausunto, valokuvaus, ilmakuvaus ja kauppakirjan laadinta. Saat myös tarvittavat asiakirjat tarjousneuvottelun hoitamiseksi.

Varaa maksuton tapaaminen tällä lomakkeella: